Mä osasin, tattadaa... no, opettaja kyllä vielä ohjas tietysti vierestä, mutta siltikin. :) Otin siis ihka ensimmäisen laskimoverinäytteen luokkaveriltani ja osuin heti suoneen. Olin varsin tyytyväinen itseeni. Mutta täytyy kyllä sanoa, että tuo on sellainen taito, jota ei hetkessä opi ja vaatii paljon harjoittelua ja rutiinia ennenkuin sen oppii. Voin melkein varmaksi sanoa, että itsenäisesti en mokomaa näytettä vielä osaisi ottaa.Tai osaisin, mutta suonen löytymisestä ei kyllä täyttä varmuutta olisi.  Toivottavasti tuon kuitenkin oppii niin, että pystyy huonommista ja piilossa olevista suonistakin näytteen ottamaan.

Eilinen näytteenottotunti oli osa tulevaa harjoittelua. Viiden viikon harjoittelu alkaa helmikuun puolivälin tietämissä. Harjoittelupaikat jaettiin/arvottiin viime viikolla ja kyllähän se jännitti etukäteen, että miten hyvä tai huono tuuri sattuu käymään paikan suhteen. Mutta, sain huokaista helpotuksesta, toiveeni kävi toteen ja hyvä tuuri kävi. En "joutunut" päiväkotiin vaan pääsin sairaalaan lastenosastolle, tarkemmin sanottuna vastasyntyneiden osastolle/teholle eli juurikin sille samaiselle osastolle, jossa Minttu "asusteli" vuosi sitten maaliskuussa. Voipi olla pienoinen shokki, jos siellä hoidettavana on sellaisia kahden kilon painoisia nyyttejä, että miten pieni toi meidän ipana onkaan vuosi takaisin ollut. Ei sitä muka enää muista, vaikka kuinka yrittäis valokuvista katsella. Tällä kertaa olen harjoittelusta oikein innostunut, ei jänskätä ihan niin paljoa kuin eka harjoittelu. Toivottavasti siis harjoittelusta tulee niin hyvä kokemus kuin toiveissa on. Voi kyllä olla, että näin Mintun 1v. synttäreiden lähestyessä tuolla osastolla oleminen herättää minussa monenlaisia muistoja ja tunteita.