En enää muista mistä nuo ajatukset eilen illalla sängyssä maatessa päähäni putkahtivat. Jostain ne vain tulivat. Ehkä vähän aikaa sitten olleesta pyhäinpäivästä, tosin siitäkin jo parisen viikkoa (mihin tämä aika oiken kiitää) on aikaa. No joka tapauksessa, mieleeni tulivat kevään tapahtumat. Mietin, miksi ja miten kaikki kävi niinkuin kävi. Mielessä olivat elämä ja kuolema, samaan aikaan. Sillä samaan aikaan ne melkein viime keväänä tapahtuivat. Jälkikäteen tosin olen sanonut (taisin juuri pyhäinpäivänä näin sanoa), että on se tavallaan hyvä, ettei näitä kahta tarvitse aivan samana päivänä suvussamme kuitenkaan muistella.
5.3.2007 saimme suruviestin, miehen kummitäti/täti oli siirtynyt ajasta ikuisuuteen. 9.3.2007 saimme itse kokea ilon ja onnen, kun kolmas lapsemme syntyi. Nämä herättivät vähän ristiriitaisia tunteita, tosin en niitä onneksi ehtinyt kauheasti pohtimaan siinä sairaalan ja kodin väliä kiitäessäni. Mutta olin kuitenkin ehtinyt ennen Mintun syntymää ostamaan mustan paidan siltä varalta, että hautajaisten hetkellä minulla joko olisi vauva vielä vatsassa ja pääsisin paikalle tai vauva kenties mukana. Näin ei kuitenkaan ollut ja hautajaispäivän aamuna lähetin omaisille tekstaria, etten pääse paikalle vaan "joudun" olemaan vauvan luona sairaalassa. Kaikki tämän toki ymmärsivät ja loppu osa perheestämme paikalle kuitenkin meni. Ennen hautajaisia tapasin miehen tädin lapsen kaupassa, se oli vähän hämmentävä hetki, kun ensin minä sain kuulla onnittelut vauvan syntymästä ja sen jälkeen jouduin itse toteamaan, että joudun nyt sitten olemaan pahoillani ja ottamaan osaa heidän suruunsa. Siinä siis olivat läsnä elämän kaksi ääripään tapahtumaa.

Miehen täti oli mielestäni sitkeä ja työtä pelkäämätön, huumorintajuinenkin ja suorasanainen. Silloin kun Minttua siellä keskoskaapissa katselin ja tajusin, että hän on sitkeä sissi, tuli jotenkin mieleeni niinkin hassu ajatus, että joku pikkiriikkinen hitunen miehen tädistä olisi ikäänkuin "siirtynyt" tuohon uuteen elämään.
Mutta niinhän se on, kaikesta huolimatta, elämä jatkuu.

Miksikö tämän kirjoitin? Enpä osaa sanoa siihen vastausta, oli kai vaan pakko tämäkin ajatus tuolta pään uumenista purkaa. Jos sitten seuraava postaus jostain iloisemmasta aiheesta, vaikkapa kenties kestovaipoista :)