Tervehdyin sen verran, että minut huolittiin taas osastolle. Varmuuden vuoksi nassutin koko ajan kurkkupastillia ettei kuiva sairaalailma olisi alkanut yskittämään. Olisin sylitellyt pientä tyttöäni vaikka koko päivän, mutta kulkuongelmien takia en pystynyt olemaan kuin nelisen tuntia sairaalalla, mutta onneksi edes niin kauan. Kiitos siitä naapureille, joiden kyydillä kuljin matkat. Mies on lasten kanssa tätinsa hautajaisissa, eikä minulla ollut autoa käytössä.

Pääsin heti suoraan vaipanvaihtoon huoneeseen mennessäni. Ja voi kuinka pieni se vauvan peppu olikaan. Aina sen ehtii mukamas unohtamaan, että miten pieni todellisuudessa onkaan. Neidin silmä rähmii edelleen, joten sitä yritimme hoitajan kanssa puhdistella, kun ei pieni meinannut rääpän takia saada toista silmäänsä auki edes siksi pieneksi hetkeksi minkä hereillä jaksoi olla. Syötin neidin pullosta ja muutaman imaisun jälkeen alkoi jo silmät lupsua ja unettaa. Mutta silti tyttö söi koko ruoka-annoksensa loppuun asti, puoliunessa.

Tyttö oli edelleen teho-huoneessa. Ja hoitaja tuumasi, että saa olla vielä huomiseen asti. Sitten varmaan siirtyy sinne tavalliseen huoneeseen.

Paino oli muuten taas laskenut, aamun punnituksella se oli ollut 1895gr. Eli ei lähde paino nousuun. Hoitaja sanoikin, että täytyy varmaan yrittää maitoannosta pikku hiljaa nostaa. Tai onhan sitä koko ajan vähän nostettukin.

Sinne tyttö jäi nukkumaan, kun lähdin kotiin. <3
Huomenna on onneksi auto käytössäni, joten pääsen sairaalaan myös iltasyötölle. Toivottavasti jossain vaiheessa pystyisin taas kokeilemaan imetystäkin, ettei tyttö vallan unohda imutekniikkaa.