Tänään oma ukonkutale aiheutti kasan ylimääräisiä sydämenlyöntejä ja muutaman vieterin singahtelun. Hänen käydessään kotona päivällä oli molemmat kireellä kun viulunkieli. Sitä ennen herra oli soittanu ja kysynyt, että onko hänen lompakkonsa kotona. Oli lähteny työpaikaltaan pariin kauppaan ja toiseen mennessä oli tajunnut ettei hänellä ole lompakkoa. Eipä vaan ukko muistanut ihan varmaksi, että oliko ottanut sitä kauppareissulle mukaansa!! Sitä lompakkoa ei löytynyt töistä, eikä autosta, enkä minä sitä löytänyt kotoa ja olin 99% varma että lompsa oli hänellä ollut kauppareissulla mukana mutta tippunut taskusta johonkin. Niinpä passitin miehen töistä takas etsimään lompakkoaan ja sillä reissulla hän vielä varmuudeksi kiersi kodin kautta, ei ilmeisesti uskonut minua kun sanoin ettei sitä lompakkoa ole täällä näkynyt. Mulla jo meni euron kuvat silmissä ja kirosin turhaa rahanmenoa (mies jo oli pankkikortit laittanut pois käytöstä soittamalla pankkiin), jota tulisi mm. uusien korttien hankkimisesta jne. Mies sitten oli soittamassa poliisin löytötavaratoimistoon ja samaan aikaan samasta paikasta yritettiin soittaa miehelle päin. Joku oli ystävällisesti kiikuttanut lompsan sinne, aika nopeeta toimintaa etten sanoisi. Helpotuksen huokaus sikäli ettei mennyt kuin 15euroa ylimääräistä, jonka mies maksoi löytöpalkkiota lompakon löytäjälle (tämä oli poliisille ilmoittanut haluavansa löytöpalkkion). Että tälläinen episodi. Eipä meillä olekaan miehen hukkaamisien takia jouduttu kuin vaihtamaan kerran lukot talon oviin ja ostamaan uusi kännykkä.  Vaikka mikä minä olen mitään sanomaan, itse unohdin kerran tuplamatkarattaat kaupungin keskustaan. Niitä sitten viikon päästä haettiin poliisiasemalta, jonne joku ystävällisesti oli ne raahannut. Tosin olin ollut aivan varma etten niitä rattaita enää näe. Eli vähän isompaakin tavaraa voi näemmä "hukata" ihan helposti. :)  Ainakaan väsyneelle kahden pienen lapsen äidille se ei ole sula mahdottomuus.
Mitähän mä onnistun hukkaamaan/unohtamaan nyt kun näitä ipanoita on jo kolme.....